Tänään olen ollut lähes koko päivän kotona ja saanut kirjoitettua koulujuttuja paaaljon. Tuntuu hyvältä. Käsitöitäkin olen tässä välissä tehnyt pikkuisen.

Sain tehtäväksi suunnitella ja tehdä porukkalahjaan kortin ja laitan siitä kuvan näkyviin, kunhan juhlat on ensin pidetty. Kirjoin tumman vihreälle pellavalle ensin koneella paljon onnea, sitten saajan nimen ja vielä vuosien määrän. Tämän jälkeen vielä ompelin siihen kauniilla tähtiompeleella viivoja ja lehtiä. Kortin sisälle tein pahvista sen kirjoitettavan osion.

Kortin lisäksi sain tehtyä pari hauskaa mallia niinestä. Tein pannunalustan ja tähtösiä. Tähdet tein sillä lankakukkahökötyksellä, johon yleensä kiedotaan villalankaa. Minä siis kiedoin siihen niintä ja sitten ompelin niinellä keskustaan kuvioita. Kuvia tulossa, sillä sain jo kamerani takaisin...

JaanaV:n blogin kautta löysin pirtelöpersoonatestin ja se olikin aika ihana. Pitää huomenna ostaa greippiä!

Tässä testin tulos minun kohdallani:
Elämässäsi on selkeät tavoitteet ja pidät kiinni niiden saavuttamisesta. Onnittelut! Menossasi pysyy mukana juoma nimeltään...
greippiotsikko.gif
2 annosta

1 banaani
1 greippi
2 dl maustamatonta jogurttia
hunajaa tai sokeria maun mukaan

Tee näin:
Paloittele kuorittu banaani. Kuori greippi ja leikkaa hedelmäliha kalvojen sisältä. Lisää hedelmät muiden aineiden kanssa tehosekoittimeen ja pyöräytä tasaiseksi.