Jo viikonlopun tätä pelkäsin ja kauhulla odotin maanantaiaamua. Heräsin
kurkkukipuun ja olo oli muutenkin kuin jyrän alle jääneellä. Miehen
kanssa yritimme toimia suhteellisen normaalisti, että olisimme saaneet
lapset kouluun ja niinhän siinä kävi, että kaikki kolme myöhästyivät
bussista... Ei puhettakaan, että he olisivat edes juosten ehtineet
pysäkille ajoissa (matkaa on alle 40 metriä!!) ja onneksi mies suostui
heidän viemään.
Minä olen nyt istuskellut koneella, punonut tähtiä rottingista, oljesta
ja niinestä ja viettänyt tosi hiljaista aamupäivää. Keskimmäinen
lapsista tuli juuri kotiin, hänkin kipeänä. Pienimmän olisi myös
pitänyt tulla, mutta unohdin aamun tohinassa laittaa hänelle lapun
mukaan ja eskarin täti ei ollut häntä laittanut taksiin. Jos hän ei
tule seuraavalla taksilla, joudun ehkä lähtemään häntä hakemaan, vaikka
olo ei ole yhtään ajokuntoinen. Nyt jännitän, tuleeko kolmaskin kohta
kotiin kipeänä ja miten mahtaa käydä huomenna.
No, kaikesta huolimatta tekemäni tähdet ovat ihan kauniita ja niiden
tekeminen on virkistänyt mieltä, vaikka ei muuten hyvältä tunnukaan.
Kuvia otan, kunhan taas muistan minne hyvään piiloon olen laittanut
kamerani.
maanantai, 7. marraskuu 2005