Jo viikonlopun tätä pelkäsin ja kauhulla odotin maanantaiaamua. Heräsin kurkkukipuun ja olo oli muutenkin kuin jyrän alle jääneellä. Miehen kanssa yritimme toimia suhteellisen normaalisti, että olisimme saaneet lapset kouluun ja niinhän siinä kävi, että kaikki kolme myöhästyivät bussista... Ei puhettakaan, että he olisivat edes juosten ehtineet pysäkille ajoissa (matkaa on alle 40 metriä!!) ja onneksi mies suostui heidän viemään.

Minä olen nyt istuskellut koneella, punonut tähtiä rottingista, oljesta ja niinestä ja viettänyt tosi hiljaista aamupäivää. Keskimmäinen lapsista tuli juuri kotiin, hänkin kipeänä. Pienimmän olisi myös pitänyt tulla, mutta unohdin aamun tohinassa laittaa hänelle lapun mukaan ja eskarin täti ei ollut häntä laittanut taksiin. Jos hän ei tule seuraavalla taksilla, joudun ehkä lähtemään häntä hakemaan, vaikka olo ei ole yhtään ajokuntoinen. Nyt jännitän, tuleeko kolmaskin kohta kotiin kipeänä ja miten mahtaa käydä huomenna.

No, kaikesta huolimatta tekemäni tähdet ovat ihan kauniita ja niiden tekeminen on virkistänyt mieltä, vaikka ei muuten hyvältä tunnukaan. Kuvia otan, kunhan taas muistan minne hyvään piiloon olen laittanut kamerani.