...eli miten hullaannutaan ja sitten lätsähdetään mahalleen...

Kevät on ihanaa. Saa kuopsuttaa maata, käyttää kaiken liikenevän energian oksien katkaisemiseen, roskien polttamiseen, kottikärryjen työntämiseen ja kaikkeen muuhun tuiki tarpeelliseen. Pahaksi onneksi olen luonteeltani sellainen, että en tyydy tavalliseen pihan haravoimiseen, vaan ryhdyn joka vuosi keksimään jotain uutta ja jännittävää. Tänä vuonna lapioni alkoi ihan väkisin kaivamaan pengertä talon päätyyn ja sainkin aika ison kuopan kaivettua yhden päivän aikana. Poistuvan maan siirsin täytemaaksi, sillä nurmikko on hirveän kuoppainen ja vaikea hoitaa. Nyt tuo työ seisoo ainakin vähän aikaa, sillä onnistuin venäyttämään selkäni ja en uskalla tarttua ihan heti lapioon. Kaivaminen ei kuitekaan ollut mitenkään haitallista selälle, vaan syynä venähdykseen oli sireenipuskan raivaaminen ja roskien raahaaminen.

Nyt olen istunut sisällä töitä tehden ja sadetta odotellen. Sadetta saisi tulla ihan pikkuisen vain  ja mielellään yöaikaan, jotta pääsisin sitten taas polttopuuhiin. Kaksi isohkoa kasaa odottaa polttamista ja ne pitäisi saada tuhottua ennen kuin peltotyöt alkaa. Peltotöiden alkamista on joka vuosi aina yhtä vaikea ennustaa ja kun se oikea hetki koittaa, niin sitten taas mennään hirveällä vauhdilla pitkin ja poikin.

Tässä istuessa olen virkannut patalappuja. Yhdeksän kirjovirkattua lappusta on jo valmiina ja otan niistä kuvan, kunhan ehdin. Laput ovat kaikki erilaisia, jämälangoista tehtyjä ja mielialan mukaan niissä on 4-9 kulmaa. Joku ulkopuolinen voisi väittää, että minulla joku vimma tuohon kirjovirkkaukseen ja sehän on ihan mahdollista. Täytyykin pistää tämä kone pois ja ottaa virkkuu hetkeksi vielä käteen ennen kuin menen nukkumaan.