Olen lapsesta asti kammonnut ajatusta metsäpalosta ja nyt oli katastrofi lähellä. Antti oli puintihommissa ja minä kävelin Helmin kanssa rauhassa mummulasta kotiin, kun naapurin mies säntää paikalle ja kertoo, että meidän rajalla on pieni metsäpalon alku. Minä juoksin sisään antamaan lapsille ohjeet nukkumaanmenoa varten, kävin keskeyttämässä Antin kuivurintäyttöpuuhan ja ryntäsimme metsään. Palo oli noin aarin kokoinen läntti keskellä epämääräistä kuusikon ryteikköä ja naapurit olivat huomanneet sen ihan vahingossa.

Ensin kannoimme paikalle kastelukannuilla ja ämpäreillä vettä joesta ja sitten päätimme, että on syytä soittaa palokunnalle. Kahdesta kohdasta oli tullut liekkejä, mutta nyt koko alue oli vain mustaa ja savuavaa lössöä. Sammalen ja puiden juurien alla oli suuria kiviä, jotka olivat aivan kuumia. Ne toimivat kuin kiuaskivinä ja kuivattivat jo valmiiksi kuivaa maata ja palo oli kytenyt sammalen alla jo ehkä muutamia päiviä.

Palokunta tuli paikalle pillit huutaen reilussa kymmenessä minuutissa Läyliäisiltä ja vielä lisää miehiä kirkolta toisella autolla. Auto pääsi vain naapurin pihaan, josta vedettiin letkua kai yli 200m metsään. Oli tosi jännittävää katsella, miten hyvin paikalliset palomiehet hoitivat homman ja nyt ehkä uskallamme nukkua yön... huomenna onkin luvassa sadetta.

Nappasin pari kuvaa palopaikalla, mutta ne on nyt Antin kännykässä ja saan ne sitten, kun Antti joskus tulee tuolta kuivurilta sisälle. Vähän on levoton mieli, mutta onneksi ei palo ollut levinnyt yhtään laajemmalle. Aika viime hetkellä naapurit olivat sen löytäneet.