Mieli täynnä ristiriitaisia tunteita katselen elämää ja maailmaa. Monia asioita tahtoisin tehdä toisin, jos vain pystyisin kääntämään kelloa taakse päin. Vaikka kuinka tahtoisin, en pysty elämään niin kuin koen oikeaksi, vaan joudun tyytymään keskinkertaisuuteen. Koen ulkopuolisen painostuksen taakkana, mutta toisaalta päivä päivältä kykenen paremmin ymmärtämään omien tekojeni vaikutuksen ja sen, että elämä menee niin kuin on mennäkseen, riippumatta minun teoistani ja toiveistani.
Surullisten asioiden keskellä minua lohduttaa käsityöt, joihin voin upottaa ahdistuksen edes hetkeksi. Olenkin ottanut käyttöön käsitteen stressisilmukat, kun kiireisimpänä aikana nappaan huivin virkkuun käteeni ja teen siihen kerroksen tai pari lisää. Se todella helpottaa, vaikka tuntuu niin perin mitättömältä.
Toinen henkireikä on ollut ompeluhuoneeseen pakeneminen, joka on kyllä jäänyt vähemmälle. Viimeksi olen tehnyt värjäyskurssin kansioon pari juttua, joista kuvat tässä:
Kankaat on värjätty liottamalla reaktioväreillä ja sitten vain silputtu ja koottu uudelleen. Näitä voisin oikeasti tehdä vaikka kuinka paljon, kun vain oliai aikaa...
