Viisaimmat ovat jo varmasti huomanneet, että on melko lämmintä (ainakin täällä meillä päin). Kesä ei oikeasti kuitenkaan voi alkaa ennen kuin Lopella alkavat vanhan kirkon, Santa Pirjon iltahartaudet. Tänään oli ensimmäinen kerta ja me olimme siellä kirkkokuoron kanssa laulamassa. Väkeä oli melko paljon, mutta kirkko ei sentään ollut ihan täynnä. Hartauksia pidetään kesän ajan joka torstai klo 20.00. Tässä kuva kirkosta.
1619391.jpg

Kesäkuun alku on mennyt vauhdikkaasti. Karoliina aloitti rippikoulunsa Vivamossa keskiviikkona, minä olen valmistellut juhlaa kotona, ommellut hääpukua ystävän tyttärelle, rippipukua Karoliinalle ja yrittänyt samalla keskittyä opinnäytetyöhöni. Kunhan juhannus koittaa, huokaisen helpotuksesta ja makaan monta päivää tekemättä mitään :-)

Katsoin eilen illalla vihdoin Tampereen uuden piispan virkaansiunauksen televisioinnin. Se on katsottavissa Ylen Areenalla vielä 1.7.2008 saakka. Minua liikutti ja kosketti syvästi koko tilaisuus ja olisi varmaan ollut ihanaa olla siellä paikalla.

Uutiset eivät enää koko ajan toistele Kiinan ja Myanmarin ihmisten hädästä. Nyt kuitenkin on vielä tärkeää auttaa, kun suurin osa meistä täälllä Suomessa kuitenkin pystyy siihen. Hyvä tapa auttaa, on antaa rahaa Lähetysseuralle, jolla on valmiit verkostot avun varmaa perillemenoa varten.

Ihanaa kesän alkua jokaiselle!