Näin totesivat jo muinaiset roomalaiset :-) ei vaan, mutta kuitenkin neuleita syntyy, vaikka mikään muu ei onnistu. Joulun olen nukkunut, katsonut elokuvia ja neulonut.

Tässä esimerkkejä töistäni. Ensimmäisenä ekat varpaista aloitetut sukat. Otin kuvan, vaikka en vielä ehtinyt niitä prässätä. Siihen ei vielä voimat riitä... Myös päättely on vielä tekemättä, mutta langanpäät sentään piilotin.

Sukista tuli käsittämättömän pitkät... Tein ne Punoksia puikoille kirjan ohjeen mukaan, mutta en jotenkin osannut arvioida kärjen pituutta. Lankana on 7veljestä ja tein ne Knit Picksin pyöröpuikoilla, jotka on aivan ihanat. No, en ehtinyt pikkuveljelle tehdä jouluksi sukkia, joten hän saa ne ja kokokin on ihan oikea.

Olen myös viimeistellyt sormikkaita, jotka jostain syystä ei tahdo millään valmistua. Punaiset on alpakkaa ja ostin langan syksyn 2008 käsityömessuilta Helsingistä. Vaaleisiin on lanka ostettu jo vuosi sitten ja vieläkin peukalot puuttuu. Sormikkaissa jatkuu palmikkoneule jokaisen sormen loppuun saakka. Lankojen päättely vaatii taas toisenlaista mielentilaa, joten se saa vielä hetken odottaa. Punaiset on kyllä aivan käsittämättömän ihanan tuntuiset kättä vasten.


Nyt on puikoilla sinisestä 7veljeksestä taas sukat, jotka myös olen aloittanut kärjestä. Nyt onnistui mitoitus paremmin.

Nyt, kun kärjestä aloittaminen oli jo tuttua, uskalsin soveltaa, tein palmikkomallin omasta päästäni (kyllä, minun päässäni on palmikoita) ja muutenkin hylkäsin kirjoitetun ohjeen. Teen kahta sukkaa yhtä aikaa, toisen aloitin kerän päältä ja toisen alta. Toinen sukka on Knit Picksillä ja toinen ihan tavallisella pyöröpuikolla. Viidellä puikoilla neulominen on kyllä myös mukavaa, mutta pyöröpuikko on kätevä varsinkin liikkeellä ollessa, kun ei tarvitse autossa kumarrella etsimään penkin alle pyörinyttä vapaata puikkoa tai pelätä puikon irtoamista työstä.

Yllä ja alla vielä pari lähikuvaa kantapäästä. Sukassa on ns, ranskalainen kantapää, jonka ohje löytyy esim. Ulla-neuleesta.


Sitten neuloin Karoliinalle toiveiden mukaisen mustan pipon. Kaikki aikaisemmat tekemäni versiot olivat liian kireitä ja tässä onkin puikoilla 140 silmukkaa. Lanka on vyötteetön musta ohuehko villalanka, puikot 3,5 ja mallineule puolipatenttia. Tein neuleen pyöropuikoilla ja kavensin lopussa seitsemässä kohdassa silmukat pois aina jokatoisella kerroksella. Pipo on löysä ja pysyy päässä, mutta ei kuitenkaan näytä ihan hirveän lörpöltä.


Tässä alla on joulukuussa tekemäni koukkuamiskokeilu. Opettelin erilaisia koukkuamismalleja ja tämä pinta näyttää vähän joustinneuleelta. Lanka 7 veljestä.


Syksyn ja joulun aikana olen taas jatkanut korujen väkertämistä ja tässä osa valmiista koruista. Suurimmasta osasta tulee varmaankin rintakoruja, mutta osaan laitan narun.


Alla oleva kuva voisi olla aika epäselvä ilman selitystä. Olen joulun aikaan leikellyt tuikkukippoja. Reunoista olen vääntänyt kuvassa olevia pieniä paksuja helmiä ja pyöreistä keskiosista pitkiä ja ohuita helmiä. Helmet saa helposti rullattua sukkapuikon ympärille. Valmiit helmet olen laittanut mutkille väännettyyn rautalankaan. Molemmissa päissä on koukut, jotta saan myöhemmin koottua näistä osasista "kattokruunun" puutarhamajaan. Innoittajana projektissa oli Strömsön kristallikruunu.


Tämä työ ei ole minun tekemäni, vaan kyseessä on päättyneen taiteen perusopetuksen ryhmän taulu, jonka lahjoitimme Läyliäisten koululle. Taulu somistaa hauskasti ala-aulaa.



Tämä kuva muistuttaa minua etäisesti. Piirtelin eilen koulutöitä ja kohta pitäisi lähettää ne opettajalle.

Toinen koulutyö oli käsien piirtäminen. Tämä oli yllättävän hauskaa... Hauskaa ei sen sijaan ollut se, että olen ihan varmasti piirtänyt käsiä jo aiemmin, mutta en vain mistään löytänyt niitä. Arkistointijärjestelmäni on tosiaan pettämätön. (edit: lisäsin mallina olleen valokuvan)



Viimeinen kuva ei liity mitenkään mihinkään... Meillä on vain syöty nyt tosi usein Antin leipomaa leipäkoneleipää. Viimeisin versio oli oikein erityisen hyvää. Minä en ole vielä edes koskenut koko koneeseen, mutta ehkä vielä joskus innostun. Onneksi Antti mielellään etsii uusia ohjeita ja kokeilee niitä.