Tänään olen aloittanut tänään värjäyskurssin. Aiemmat kokemukseni värjäämisestä ovat aika satunnaisia ja epämääräisiä ja nyt nautin siitä, että asiat mennään järjestyksessä ja käydään läpi rauhallisesti. Ensimmäinen värjäyskokeilu ei tosin mennyt ihan nappiin, sillä valitsimme kaapista kaikesta huolimatta väärän keltaisen ja limen vihreästä tuli sinapin keltainan. Ihan kaunis väri, mutta ei se, mitä ajettiin takaa.

Muista viime aikojen saavutuksistani voisin mainita vielä eteisen "uuden" kaapin ovien maalauksen ja tässä tulee kuva tuosta komistuksesta.
61531.jpg
Kaapin paikalla oli ennen koko matkalla naulakkoa ja hattuhyllyä, mutta totesimme, että tuohon riittää lyhyempikin pätkä naulakkoa. Kaapin päällä on pahvisia laatikoita, joissa on huovutusvillaa. Täytyy varmaan vielä miettiä, onko tuo järkevä paikka säilyttää sitä ja pitäisikö villa pakata tiiviisiin muovilaatikoihin. Kaapin päällä kuitenkin  pölyyntyy kaikki mitä siellä säilyttää.

Kaappi oli alunperin valkoinen ja meidän piti ensin hävittää se kokonaan. Ehdotin sen siirtämistä vintiin säilytyskaapiksi, mutta se oli niin suuri, että sitä ei olisi saanut millään taivuteltua portaissa. Nyt siis vain täräytimme sen eteiseen, ostimme maalit ja rupesin ideoimaan erilaisia maalausvaihtoehtoja. Päätimme ensin maalata oviin vain tummat reunat ja ne piti rajata maalarinteipeillä. Jostain syystä keksinkin kokeilla kiemuroita ja yllättävän helposti raunat muotoutuivat. Tein vielä kullan ja hopean värisillä maalitusseilla viivat kaarien mukaan.

Toinen ainakin omasta mielestäni hieno juttu oli kukka-asetelma, jonka tein yhdessä kälyni Varpun kanssa äidin 80-vuotisjuhlaan. Tässä siitäkin kuva:
61533.jpg
Varpu leikkasi märkäoasissienen kahteen osaan, että saimme pitkän kapean kappaleen yhdistämällä pätkät peräkkäin. Oasikset laitettiin mustasta jätesäkistä koottuun "pussiin" joka kiinnitettiin reunoistaan nuppineuloilla. Sitten vain tökittiin oasikseen suori oksia, joissa oli lehtiä. Oksien välimatka oli noin 1-1,5 cm. Meillä oli nuoria sireenin oksia ja siperianhernepensasta. Oksien väliin tökittiin vähän lyhyempiä tulppaaneita. Niitä varten pistettiin ensin reikä kynällä. Muovisäkki peitettiin vielä kankaalla, päät kieputettiin pötköiksi ja sidotiin kiinni eri sävyisillä vihreillä niinillä.